Hevosenpidon eettisyyskeskustelun monet ulottuvuudet

KESKUSTELUA HEVOSENPIDON EETTISYYDESTÄ 

Yle kirjoitti hevosenpidon eettisyydestä Pariisin olympialaisten ratsastuskohujen yhteydessä, kun kahta ratsastajaa epäiltiin hevosten kaltoinkohtelusta ja he vetäytyivät kilpailuista. Samaan aikaan eläin- ja ympäristöetiikan tutkija ja eläinfilosofi Elisa Aaltola nosti huolensa esiin ravihevosten hyvinvoinnista Jyväskylän Kuninkuusravien yhteydessä. Aaltolan haastattelu johti osapuolten tunnepitoiseen kommentointiin sosiaalisessa mediassa. 

Ylen artikkelissa kerrotaan, että kouluratsastaja Ville Vaurio ja asiantuntijaeläinlääkäri Inka Tuominen suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippoksesta kommentoivat jo aiemmin Yle Radio Suomen Päivän haastattelussa taustasyitä sille, miksi hevosurheilussa kritiikkiin suhtaudutaan usein voimakkaalla vastareaktiolla. 

Heidän mukaansa hevosten kanssa toimiminen niin harrastaja- kuin kilpaurheilutasolla on suurten tunteiden laji, ja hevosten eteen tehdään paljon töitä. Siksi jyrkkä kritiikki alaa kohtaan voi tuntua monesta hevosihmisestä pahalta ja kohtuuttomalta, ja nostaa esille voimakkaita tunteita, ja näin ollen johtaa kärkevään somekirjoitteluun ja vastaavanlaiseen kritiikin vastaanottamiseen. Hänen mukaansa paras tapa edetä olisikin se, että keskustelun osapuolet voisivat edetä erilaisista näkemyksistään vuorovaikutuksessa rauhallisesti keskustellen (Korteniemi 2024).

Vaurio puolestaan pohtii Ylen artikkelissa, että "varmasti raha, maine ja kilpailu saavat ihmisen tekemään asioita, joita ei pitäisi tehdä, samoin kuin esimerkiksi doping muissa urheilulajeissa saa urheilijan menestymään". Vaurio jatkaa, että myös hevosurheilussa eletään nyt murrosaikaa muun yhteiskunnan mukana sen suhteen, että mietitään laajasti, minkälainen toiminta on eettisesti hyväksyttyä. Vaurio toteaa lisäksi myös, että "tuntuu siltä kuin olisimme hevosurheilussa enemmän (kuin muissa lajeissa tai toimintatavoissa, kirj. huom.) suurennuslasin alla siinä, mikä on tätä päivää ja mikä ei". Myös Tuomisen mukaan hevosten kohteluun on kiinnitetty viime aikoina etenevissä määrin enemmän huomiota, joka hänen mukaansa on myös hyvä asia, sillä tieto ja tutkimus siitä, millainen eläin hevonen on, ja miten se tuntee, näkee ja kokee, on lisääntynyt. Sekä Tuomisen että Vaurion mielestä hevosurheiluun liittyvien epäkohtien esiin tuominen on tärkeää, mutta Tuominen myös muistuttaa, että hevosalan nykytilaa koskevaan keskusteluun osallistuvilla hevosalan ihmisillä on kuitenkin sama tavoite terveestä ja hyvinvoivasta hevosesta (Kortesniemi 2024).

Hevosalan eettisyyttä koskevaa laajempaa keskustelua eli diskurssia on tutkinut myös Jenny Simpanen Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnalle tekemässään kandidaatintutkielmassaan Puhetta hevoskulttuurin eettisyydestä: verkkokeskusteluiden diskurssit. Simpanen mainitsee tutkielmassaan, että on monia erilaisia tapoja toimia, mutta tutkittu tieto ei ole siirtynyt kovin hyvin hevosmaailmaan ja lisäksi vähän kokemusta omaavia toimijoita tulee koko ajan alan kasvun myötä lisää, jonka vuoksi käytännöt voivat vaihdella suurestikin. Tästä johtuen jonkun mielestä hyvä toimintatapa voi jonkun toisen mielestä olla kaltoinkohtelua. Tämä puolestaan johtaa siihen, että hevosten hyvinvointi riippuu ainakin osittain ihmisen subjektiivisesta kokemuksesta. Voi myös olla, että välineellistäviä asenteita ja toimintatapoja ei tunnisteta kovin hyvin itsessä. Simpanen toteaa, että hevosia on aina arvostettu maassamme, ja ne ovat olleet emotionaalisesti tärkeitä silloinkin, kun suhtautumistapa on ollut välineellistävä (esimerkiksi sota-aikana hevosia arvostettiin ja kunnioitettiin erityisen paljon niiden ollessa samanaikaisesti sodankäynnin väline, edellinen artikkeli Suomenhevonen-kansallissankarimme pureutuu muun muassa tähän aiheeseen, ja on luettavissa Suomen Hevosurheiluliiton sivuilla). Hänen mukaansa suhtautuminen ja toimintatavat eivät kuljekaan käsi kädessä, joten keskustelua aiheen tiimoilta tarvittaisiin (Simpanen 2024). 

Simpasen tutkimusaineistossa keskustelijoiden puheissa riittävillä tiedoilla ja taidoilla oli merkittävä yhteys hevosten hyvinvointiin. Aineistossa vallalla olevan keskustelun mukaan hevosihmiset eivät halunneet kohdella hevosia niiden hyvinvointia heikentävällä tavalla, kaikilla ei vain ollut riittävästi tietoa ja hyvä hevosenpito rakentuikin monessa puheenvuorossa vaativaksi tehtäväksi. Toiseksi Simpasen aineistossa esiintyi myös puhetapaa, jonka mukaan hevosihmiset vain tavoittelivat omaa etuaan hevosen tunteista piittaamatta. Kolmantena aineistossa esiintyi puhetapa, jonka mukaan hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen onkin yllättävän yksinkertaista, mutta nykypäivän ihmiset ovat vieraantuneita eläimistä ja niiden luontaisista tarpeista. Aineiston keskustelu Simpasen mukaan kertoo siitä, että hevosten hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita ja niistä halutaan pitää huolta parhaalla mahdollisella tavalla, samoin kuin Tuominenkin totesi Ylen haastattelussa. Lopuksi Simpanen toteaa että eettisyys ja hevoskulttuuri ovat kaksi laajaa käsitettä, ja että jatkossa olisikin mielenkiintoista tutkia hevoskulttuuria, sekä siihen liittyviä asenteita ja toimintatapoja lisää, erityisesti vallitsevien arvojen ja toimintatapojen suhteesta (Simpanen 2024). 

Suomen Ratsastajainliiton artikkelissa Eettisyys hevostoiminnassa vuodelta 2010 Ypäjän Hevosopiston silloinen apulaisrehtori Kari Haimi muistuttaa hevosen oikeudesta olla hevonen. Hän kysyy: 

- Käytämmekö hevosta hyväksi? Inhimillistämme ja välineellistämme hevosta nykyisin niin paljon, että meidän pitäisi uudestaan opetella tuntemaan hevonen eläimenä ja saada sen elämä raiteilleen. Luomme käytäntöjä, joiden uskomme olevan hevoselle hyväksi, mm. tarhaus ja loimitus, jotka ovat hyvää tarkoittavia, mutta joissakin tilanteissa jopa hevosta haittaavia tekoja. Hevonen on luotu liikkumaan. Kyllä hevonen kertoo meille, mitä se haluaa, jos opettelemme ymmärtämään hevosen viestit oikein (Piminäinen 2010). 

Kysymys kuuluukin: olemmeko onnistuneet kuluneen viidentoista vuoden – tai oikeastaan sadan ja viidentoista vuoden - aikana opettelemaan ja tuntemaan hevosen eläimenä - ja olemmeko saaneet hevosen elämän raiteilleen? Seuraavassa "Hevosen pyyntö" noin vuodelta 1910:

LOPUKSI 

Loppuun siteeraan Tallbergia: 

- Käytännöllisempää voi olla arvioida toimintaa hevosen kokemuksen kautta ja tehdä niitä pieniä valintoja paremman suuntaan. Moni hevonen voisi heti paljon paremmin, jos se saisi enemmän mahdollisuuksia niihin kolmeen ähvään (Friends, Forage, Freedom), eli ystävällisten hevosten kanssa seurustelemiseen, korsirehun etsimiseen ja laiduntamiseen, sekä vapaus liikkumiseen halutessaan. Siihen kun lisää mielenkiintoista tekemistä ja otetaan pelkoa, jännittymistä ja kipua pois korvaten niitä paremmalla kouluttamisella niin ollaan usein jo siinä ihan riittävän hyvässä. Mielestäni se voisi olla tavoite. Riittävän hyvä (Tallberg 2023).

Tätä tavoitetta puolestaan omalta osaltaan varmasti edesauttaisi se, niin kuin Ylen artikkelissa hevosurheilun eettisyydestä ja sen sisällä vellovasta keskustelusta Tuominen toteaa, että paras tapa edetä olisikin, jos kaikki keskustelun osapuolet voisivat erilaisista näkemyksistään huolimatta keskustella yhdessä rauhallisesti toistensa kanssa vuorovaikutuksessa (Korteniemi 2024). 

Se olisi varmasti hedelmällistä - ja vielä varmemmin siitä hyötyisivät ennen kaikkea hevoset. Opetelkaamme siis olemaan rakentavassa vuorovaikutuksessa ja vuoropuhelussa toistemme kanssa. Silloin saatamme hyvinkin onnistua siinä myös hevostemme kanssa. 

Myös me Suomenhevosurheiluliitossa haluamme edistää hyvää keskustelukulttuuria ja tuoda uusia avauksia hevosalalle. Hevosten parhaaksi.