Kirjoittaja: Kikka Seppä

 Kirjoittaja: Kikka Seppä "Miksi kukaan haluaisi olla yrittäjä?" Tätä olen useasti pohtinut oman yrittäjyyteni päätyttyä. Yhtä usein olen myös salaa toivonut voivani olla joskus taas yrittäjä, se oman elämänsä uuttera uuden luoja, itsensä toteuttaja ja vapaa kenenkään määräysvallasta, ylpeä ammattiosaamisestani. Vapaa heittäytymään sen oman intohimotyön pauloihin, joka saa pumpun pamppailemaan ja sielun laulamaan. Sitten on se toinen puoli. Saavikaupalla sontaa niskaan, kateutta, yksinäisyyttä, jatkuvia rahahuolia ja lisäksi parhaassa tapauksessa pääsee vielä tekemään kahta työtä, jotta pystyy edes joten kuten pyörittämään sitä intohimotyötä. Ei kuulosta kovin kaksiselta. Karvaassa muistissa on. Oma yrittäjyyden toimialani oli luovan alan marginaalissa. Kun aloittelin toimintaani viitisentoista vuotta sitten, luovan alan ammattitaitoista yritysneuvontaa oli mahdotonta löytää. Kävin kyllä monessakin paikassa kertomassa yrittäjyydestäni ja työstäni ja etsimässä yritysneuvojaa, joka osaisi auttaa nimenomaan yrittäjyydessä, ammatin kyllä osasin. Tulokset oliva moninaisia. Kerran, oltuani Helsingissä Wanhan Sataman yrittäjäpäivillä, ja käytyäni varaamallani yritysmentorilla viidentoista minuutin valmennuksessa, kävikin niin, että menetin hyvän potentiaalisen asiakkaan, jonka kanssa olimme jo tehneet työkokonaisuudesta alustavan sopimuksen. Kyllä vain - työni tilaaja oli yksi tapahtuman mentoreista ja nähtyään varaukseni en kuullut hänestä sen koommin. Samoin kävi, kun hain opiskelemaan luovien alojen yrittäjäammattitutkintoa. Koulutustahon yhteistyökumppani oli asiakkaani, ja käytyäni haastattelussa koulutusta varten, perui asiakkaani seuraavana aamuna tapaamisemme. Sattumaa vai ei? Sitä en tiedä, voin vain arvailla. Turha ehkä todetakaan, ettei minua myöskään valittu opiskelemaan, totean nyt kuitenkin. Kerran taas naisyrittäjien tapahtumassa oli niin sanotun pyramidiyrityksen edustaja haalimassa hyväuskoisia tuoreita yrittäjiä verkostoihinsa, menin lankaan ja ihan käsittämättömään tapahtumaan, joka oli kuin herätyskokous, ja siltä seisomalta olisikin pitänyt alkaa myymään kippoja ja kuppeja. Tietenkään ei ollut olemassakaan mitään valtavia potentiaalisia asiakaslaumoja, niin kuin tuo kippofirman edustaja minulle lupasi. Koko noin seitsemän vuoden yrittäjyyteni ajan tilanne säilyi aika lailla samanlaisena. Absurdisuudessaankin se oli jo koomista. Kunnes jo lopetettuani yritykseni menin opiskelemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun kulttuurituottajaksi. Opiskelu tapahtui verkossa ja oppilaat olivat jo kuka mitenkin luovan alan yrittäjiä, tai sellaiseksi aikovia. Lisäksi oppilaitos tekee yhteistyötä luovien alojen yritysvalmennus Creven kanssa. Äkkiä minulla olikin kokonainen verkosto ja vertaistuki muilta alalla olevilta. Kuinka hienoa olikaan keskustella sontasaavillisista, yhtä lailla kuin onnistumisistakin, saada vinkkejä, käydä ryhmävalmennuksissa ja verkostoitua. Kuinka motivoitunut ja inspiroitunut olo oli tapaamisten jälkeen. Kuinka äkkiä taas uskoi itseensä ja työhönsä! Se oli ihanaa. Kuinka tämä liittyy sitten hevosalaan? Luulen että paljonkin. Itse pitkän linjan hevosihmisenä tiedän toki, kuinka intohimoisesti ja palavasti ja omistautuneesti hevosihmiset suhtautuvat harrastukseensa tai työhönsä hevosten parissa. Ja koska kyseessä on intohimoammatti kuten luovillakin aloilla työ tuppaa olemaan, jaksetaan sinnitellä suurienkin vaikeuksien alla, koska rakkaus lajiin. Toki tämä myös sisältää loppuun palamisen vaaran, aivan kuten luovillakin aloilla. Ja mikä oikeastaan olisikaan luovempaa, kuin ihan jokainen päivä hevosten kanssa toimiessa, siinä saa nimittäin kyllä olla useimmiten todella luova vähän joka suuntaan. Suomessa on hevosalan osaamiskeskus Hippoliksen mukaan noin kolmetuhatta osatai kokoaikaisesti toimivaa hevosalan yritystä, joista valtaosa on pienyrityksiä, ja joissa toiminnasta vastaa yrittäjä yksin, tai yrittäjäpariskunta. Tämä nostaa esiin pohdinnan siitä, onko hevosalalla edellä mainitun kaltaisia mahdollisuuksia yritysvalmennukseen, verkostoitumiseen ja vertaistukeen? Ja jos on, missä määrin ja tarvittaisiinko sitä lisää? Koska omakohtaista yrittäjäkokemusta ei minulta hevosalalta löydy, vaikka jonkin aikaa palkollisena tallityöntekijänä pääsinkin seuraamaan talliyrittäjän arkea, otan jälleen avukseni muiden kirjoittamat ja tutkimat aineistot. Käytän tässä jutussa lähteenä Leena Ylitalon kirjoittamaa opinnäytetyötä "Hevosalan yrittäjyyden tila ja tulevaisuudennäkymät Keski-Pohjanmaalla" vuodelta 2021. Tekstin lopussa olevasta lähdeluettelon linkistä pääsee tutustumaan opinnäytetyöhön ja siinä käytettyihin lähteisiin. Opinnäytetyössä todetaan, että koska hevosta hoidetaan ja lääkitään tarpeen mukaan, tuo tämä työtä monelle muullekin ammattilaiselle, kuten tallityöntekijälle, hevosenhoitajalle, kengittäjälle, eläinlääkärille ja hevoshierojalle. Hevosen tarpeisiin tuotetun rehun tuottaminen ja myynti tuovat tuloja maatiloille. Ja tietenkin tämän lisäksi hevosala työllistää ratsastuksenopettajia, kouluttajia, valmentajia, ratsuttajia ja yhä moninaistuvamman hevosalan yrittäjiä. Vertaan tätä taas omaan työhöni kirjailijana. Kun oma ydinosaamiseni on kirjoittaminen, ja mikäli kirjoittaisin julkaistavan kirjan, työllistän samalla ainakin kustannustoimittajan, graafikon, taittajan, markkinointiosaston henkilöstön ja viestintäosaston henkilöstön, sekä tietenkin kirjapainon ja mahdollisesti myös valokuvaajan. Yksinyrittäjän työllistämisvaikutus ei siis ole mikään ihan vähäinen. Pysäyttävää onkin, että Ylitalon opinnäytetyön mukaan Hevosyrittäjyys 2017 –kyselyyn vastanneista 432 yrittäjästä vain 12 % arvioi kannattavuutensa hyväksi. Mikä mahtaisi olla luku tänään? Nopealla selailulla en sellaista tietoa löytänyt. Kirjailijan työssä (tai harrastuksessa) on tilanne melko lailla samanlainen. Yrittäjyyteni aikana kirjoitin kaksi kirjaa ja sen jälkeen melko raadollisen (mutta kirjan takakannen mukaan "hersyvän", nimittäin siinä kohtaa pystyin jo nauramaan kaikelle tapahtumalle) kertomuksen yrittäjyydestäni kirjaksi. Mutta ei niillä kirjoilla vielä voita saa leivän päälle, eikä oikeastaan sitä leipääkään. Tienestit eivät nimittäin ole kirjailijallakaan hääppöiset. Kirjailija tienaa kirjastaan keskimäärin 1713 euroa vuodessa (Kirjailijaliitto 2023). Luit oikein: vuodessa. On siis selvää, että se leipä tulee muualta, vaikkakin kirjan tekoprosessi vie monta vuotta ja on ihan kokopäiväistä työtä. Toki apurahajärjestelmä takaa osalle kirjailijoista "palkkatulon" kirjantekoprosessin ajaksi, mutta apurahoista on kova kilpailu ja todellakaan kaikki eivät pääse jaolle. Ne suurituloiset kirjailijat ovat varmasti ihan yhden käden sormilla laskettavissa, tai korkeintaan kahden, mutta kourallinen heitä kuitenkin vain on. Edellä mainitusta huolimatta minulla on jälleen käsikirjoituksia tulilla, vaikka ansaitsemismahdollisuudet ovat aika lailla olemattomat. Mutta minkäs kirjailija – tai hevosihminen – itselleen mahtaa? Hevosihminen työskentelee hevosten parissa, koska ei hän muutakaan työtä halua tehdä, samoin kirjailija kirjoittaa koska hänen on pakko, ei muiden, mutta itsensä takia. Oikeastaan kirjailijan tulisi osata paljon muutakin kuin kirjoittaa (ja ehkä myös vähän ajatella). Pitäisi olla itsensä tuottaja, markkinoija, brändääjä, viestijä, hankerahoitusten taitaja ja tänä päivänä myös somevaikuttaja. Ja paljon muuta. Samanlaisia taitoja vaaditaan kaikilta yksinyrittäjiltä, myös hevosalan yrittäjiltä. Ylitalon opinnäytetyössä haastateltiinkin hevosalan yrittäjiä heidän yrittäjyytensä kehittämiskohteista. Kehitystarpeista kysyttäessä esiin nousivat moneen kertaan muun muassa ajankäytön hallinta - tallin päivärutiinien jälkeen ei jää aikaa uuden innovoimiselle ja kehittämiselle (eikä varmasti voimiakaan, itse ainakin olin aivan poikki kymmenentuntisen työpäivän jälkeen työskennellessäni tallityöntekijänä, ei siinä kyllä enää hirveästi jaksanut mitään uutta innovoida), johtamistaidot ja henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtiminen. Lisäksi hankerahoituksen liittyvät prosessit koettiin haastavina, sekä hinnoitteluun ja markkinointiin liittyvä osaaminen. Yrittäjiä tarvitaan. Intohimoammatteja tarvitaan. Yrittäjyys ja ammattitaito ovat kaksi eri asiaa. Uskon että myös hevosalalla olisi yrittäjyysvalmennusten ja verkostoitumismahdollisuuksien, ja ah niin tärkeän vertaistuen, menevä täytettävä aukko. Aiheesta tarvitaan keskustelua, ja konkreettisia toimia yksinyrittäjien tueksi. Tähän tarpeeseen me Suomen Hevosurheiluliitossa pyrimme vastaamaan. Yhdessä olemme enemmän.