Yrittäjähaastattelu - Milla Laitinen, Ponifarmi

Kirjoittanut & haastatellut: Kikka Seppä

Kuka: Milla Laitinen, Hevostaide- ja hyvinvointikeskus Ponifarmin emäntä ja Kiroilevan Siilin äiti.
Asuu: Sippolassa
Perheeseen kuuluu: Viisi pientä hevosta: islanninhevoset Kromi ja Hurja, shetlanninponi Rokki, irlannincob Jussi ja norjanvuonohevonen Runo + kolme maatiaiskissaa: Vichy, Kissa ja Kisu + 1 savolainen isäntä Karri.
Nettisivu: life-is-a-pony-farm.com
Facebook: Facebook Ponifarmi
Instagram: @ponyfarmlife

Kerrotko alkuun vähän Ponifarmin historiaa. Eli kuinka ja miksi Ponifarmi sai alkunsa?

- Perustin ensimmäisen Ponifarmin Tampereen Teiskoon vuonna 2020. Samalla perustin osakeyhtiön, Ponifarmi Oy:n. Ponifarmin nimi liittyy sellaiseen saksankieliseen sanontaan, jonka olin kuullut noin vuotta aiemmin, kun olin ostanut ensimmäisen hevoseni. Asuin silloin Pispalassa. Ostin tuolloin Kromin, tai oikeastaan ostin Kromin jo edeltävänä vuonna, eli vuonna 2019. Samoihin aikoihin kuulin yhdeltä tutultani sellaisen saksalaisen sanonnan, kuin "Leben ist kein Ponyhof". Se tarkoittaa sitä, että elämä ei ole mikään ponifarmi, eli se ei aina ole helppoa, saatikka ruusuilla tanssimista, tai pelkkää iloa, vaan siihen kuuluu myös haasteita ja vaikeuksia. Kunnon anarkistina sitten ajattelin, että miten niin elämä ei voisi olla pelkkää "ponifarmia"? Totta kai se voi olla! Siitä se ajatus omasta ponifarmista lähti kytemään. Tuohan on tietysti paradoksi, koska elämähän ei ole ruusuilla tanssimista, mutta siihen voi asennoitua niin, että kaikkine iloineen ja haasteineen on mahdollista elää "ponifarmi-elämää". Tietynlaista positiivista anarkiaa siis.

Sitten tuli korona, ja päätin toteuttaa ultimaattisen lapsuuden unelmani. Ostin Kromin seuraksi muutaman varsan lisää ja muutin Teiskoon. Asuin siellä kolmen nuoren ja yhden aikuisen hepan kanssa kolme vuotta, kunnes totesin, että tilat ovat meidän tarpeisiimme liian pienet suurempien unelmieni toteuttamiseen. Teiskossa olin jo tarjonnut sellaista hyvin pienimuotoista residenssitoimintaa, ja siellä kävikin pari residenssitaiteilijaa. Hevosillakin oli ihanat tilat ja kaikki oli superidyllistä, mutta toisaalta se oli tosi kaukana kaikesta.

Huomasin, että haluan elämääni muutakin kuin maalla kykkimistä ja ihmisten emännöintiä, ja ryhdyin googlaamaan vähän puolivitsillä maatiloja. Niin sitten löytyi tämä nykyinen tila. Tämä tuntui heti oikealta. Tilalla oli paljon enemmän jo olemassa olevia rakennuksia, vaikka ne olivatkin tosi huonossa kunnossa, mutta tämä tuntui juuri sopivalta niiden isompien unelmieni toteuttamiseen. Nimi "Hevostaidekeskus" tuli ehkä siitä, että tuossa vieressä on taidekeskus, ja myös koska hevostaidetta on olemassa paljon. Perustin samalla Facebookiin sellaisen hevostaideryhmän, ja sinnekin tulee jäseniä koko ajan lisää. Nyt olen asunut kaksi vuotta täällä Sippolan Ponifarmilla, ja tästä on muodostunut unelmieni koti.

Minusta Ponifarmin perustaminen on todella rohkeaa. Mistä löysit rohkeuden?

- Rohkeus tuli oikeastaan siitä, että tunsin, ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Olin melko impulsiivisesti ostanut ensimmäisen hevoseni, ja se puolestaan johti siihen, että ajattelin tämän olevan nyt elämäni suunta. Jotkut saavat lapsia, minä ostin ponin. Sitten kun korona tuli, niin minulla oli sydämessä tosi vahva fiilis siitä, että haluan olla vain ponini kanssa. Eli toisin sanoen; rohkeus tuli siitä, että kysyin sisäiseltä lapseltani: "mikä on se ultimaattinen unelmani, jonka haluan toteuttaa?"

Olen saanut tehdä kaikenlaisia hienoja asioita Kiroilevan Siilin ansiosta, ja olen myös saanut tehdä työkseni sitä, mitä eniten rakastan. Ponifarmi oli kuitenkin se, mitä en ollut vielä toteuttanut. Kävin myös silloin terapiassa ja asiat alkoivat loksahdella kohdilleen, ja ajattelin, että antaa palaa! Loppu on historiaa. Ja siis tämä Ponifarmi-juttuhan on pelottavinta ikinä. Siis se, että muutin yksin ilman mitään tukiverkkoja ensin Teiskoon, ja kolme vuotta sitten tänne Sippolaan eläinten kanssa - tännekin ilman tukiverkkoja. Tuskin muistan mitään ensimmäisestä vuodesta, koska tein niin helvetisti kaikkea koko ajan. Mutta se oli hyvä, koska olen oppinut ihan superpaljon, ja ennen kaikkea – olen oppinut pyytämään apua.

Mikä on Ponifarmin tuote/tuotteet?

- Hevostaidekeskuksen tuote on hevostaide. Meillä on ollut täällä jo kaksi residenssitaiteilijaa ja olemme järjestäneet yhden hevostaideleirin ja lisäksi kaksi kertaa on ollut ponicroquissessiot. Croquis-piirtäminen tarkoittaa elävän mallin piirtämistä lyhyessä ajassa, ja meillä on mallina olleet tietenkin ponit. Olen itse aina mukana, mikäli hevosia kuvataan, tai niiden kanssa ollaan, jotta kaikille osapuolille toiminta on turvallista. Kaikki toiminta on kuitenkin hyvin leikkisää. Täällä tehdään vain hyvän mielen juttuja. Lisäksi meillä järjestetään hevosfiilistelyvierailuja, joissa on käynyt pari lastensuojeluyksikköä ja muutamia aikuisia. Vierailuilla tehdään asioita ihmisten toiveiden mukaisesti. Lähinnä tutustutaan hevosiin. Joskus saatetaan käydä parin askeleen verran hevosen selässä, mutta ratsastuspalvelut eivät ole lähtökohta vierailuille, vaan se, että tehdään asioita hyvän fiiliksen mukaan. Meillä on paljon sellaista tunnustelevaa toimintaa, johon kuuluu myös se, että jutellaan hevosen ja ihmisen välisestä suhteesta. Lisäksi otetaan kuvia, joita ihastellaan yhdessä. Lopuksi juodaan teetä tai kahvia, ja piirrän vierailijoille muistoksi kuvan yhdessä lempihevosensa kanssa. Haluan, että tämä minun Ponifarmini on sellainen paikka, jossa puhutaan paljon hevosista ja suhteesta niihin. Että täällä olisi sellainen hyvä keskusteluympäristö.

Ensi kesänä olisi tarkoitus järjestää pienimuotoinen Poni Jazz, eli monitaiteellinen ponitaidefestivaali (mahtava nimi, toim. huom.). Toivoisin että sinne löytäisi paljon erilaisia ihmisiä. Siihen liittyy myös sellainen ajatus, että hevoset kuuluvat kaikille, niin kuin ne ovat aina ennenkin kuuluneet, eikä tapahtumaa ole rajattu esimerkiksi vain harrastajille tai erityisosaajille. Poni Jazz-tapahtumassa tulisi olemaan elokuvia hevosista, runoutta, taidenäyttelyjä ja ainakin yksi installaatio. Tapahtuman ajatuksena on, että siellä kohtaa ITE-taide. Mutta katsotaan, mihin nämä tilat taipuvat. Poni Jazz olisi koko perheen tapahtuma. Minusta sellainen heppahöperöinti ja lässytys kuuluu kaiken ikäisille, ei pelkästään lapsille. On tärkeää, että voi höperöityä myös aikuisena.

Lisäksi meille on tulossa taidetapahtumia ja myös joskus tulevaisuudessa hevostaidegalleria. En ole vielä varma, tuleeko galleria ympärivuotiseksi vai onko se auki vain osan vuodesta, mutta se tulee olemaan ihan ammattimainen galleria. Ja koska itse rakastan taidetta ja myös kaikkia sellaisia vähän kummallisia paikkoja maaseudulla, niin haluan, että galleriaprojektissakin on vähän sellainen kahjo henki, että jotenkin taidegallerian täytyy olla sellainen helposti lähestyttävä, ja siinä on lempeä huumori läsnä.

Sitten on vielä yksi uusi tuote. Koska rakastan auttaa ja tsempata ihmisiä, olen perustanut "Millan Unelma-avun". Se sisältää taideterapiaa yhdistettynä keskusteluun. Haluan tarjota ihmisille sellaisia keskustelusessioita, joissa ihmiset voivat tulla juttelemaan unelmistaan. Piirrän sitten unelmat paperille. Toisin sanoen teen unelmakartan. Sen saa muistoksi, ja sen voi laittaa vaikkapa jääkaapin oveen. Olen todella paljon manifestoinut omia unelmiani piirtämällä ne todeksi. Miksi en voisi auttaa siis muitakin samalla tavoin toteuttamaan omiaan? Olen myös paljon hoitanut itseäni henkisesti, ja se on antanut valtavan määrän herkkyyttä nähdä asioita muissakin, miksen voisi jakaa tätä muillekin?

Tässä kohtaa toimittaja ajattelee, että "todellakin voit". Toimittajan seinällä on nimittäin yksi tällainen teos toisen ihmisen näkemisestä.

Elättääkö Ponifarmi vai saatko tuloja muualtakin?

- Kyllä saan. Enhän siis millään pystyisi - enkä edes haluaisi - ryhtyä tällaiseen juttuun pelkästään hevosalan yrittäjänä. Jo sekin asia, että haluan antaa hevosilleni mahdollisimman paljon vapautta, on johtanut siihen, että en halua, että hevosyrittäjyydestä tulisi paineita, tai että hevosteni ja minun täytyisi koko ajan suorittaa. Suorittamattomuus on koko jutun pointti ja siksi on tärkeää, että saan elantoa muualtakin kuin Ponifarmista. Haluan myös tehdä muitakin töitä. Teen paljon piirtämishommia ja erityyppisiä taideprojekteja. Tulothan minulla tulee edelleen Kiroilevasta Siilistä. Olen ollut sen suhteen hyvin onnekas, sillä ihmiset ovat tykänneet Siilistä jo parinkymmenen vuoden ajan. Pystyn siis rahoittamaan tätä hevos- ja taideprojektiani sen tuotoilla, ja sillä että käyn piirtämässä Siiliä, ja muita sarjakuvia erilaisissa tilaisuuksissa. Tuloja tulee lisäksi myös Kiroilevan Siilin oheistuotteista.

Sellainen yksi ultimaattinen haave minulla vielä on, että toiminta kasvaisi sen verran isoksi, että täällä olisi esimerkiksi jatkuvasti yksi residenssitaiteilija, ja että pystyisin pitämään pariakin työntekijää, jotta pääsisin itse välillä esimerkiksi reissaamaan vähän. Enkä toisaalta edes pystyisi loputtomasti tähän kaikkeen yksin.

Onneksi Ponifarmi on hyvin pitkälle automatisoitu. Hevosilla on heinäautomaatit ja lämmitettävät vesiastiat pihatoissa. Olen rakentanut polkuja heinäautomaateilta vesikupeille, ja muutenkin tehnyt pihatoista ja metsätarhasta sellaiset, että hevoset liikkuivat itsenäisesti mahdollisimman paljon. Kerran laitoin Trackerin Runo-hepalle, ja sillä kertyi vuorokauden aikana tuossa pihassa mitattuna semmoinen yksitoista kilometriä kävellen. Meillä on kolmisen hehtaaria aidattuna ja yksi metsätarha hevosille, sekä yksi ihan perinteinen pihatto, jossa on betonilattia, ja sille on perustettu patja, jossa kaikki hevoset mahtuvat nukkumaan. Sitten on vielä kolme erillistä säänsuojaa, johon hevoset voivat mennä, mikäli ne haluavat niin tehdä.

Se on minusta myös vähän sellainen myytti, että hevosenpito on kallista. Eniten minulla menee rahaa heinään. Lisäksi hevosille on tarjolla kivennäis ja suolakiviä. Ja sitten kun nuo hevoset ovat niin terveitä asuessaan pihatossa, ei meillä mene eläinlääkärikuluihinkaan hirveästi rahaa. No tietty vakuutuksiin menee jonkin verran, ne ovat melko kalliita. Mutta muutoin, ei tämä nyt mitenkään hyperkallista ole. Eniten rahaa menee siihen, jos täytyy tehdä maansiirtotöitä ja sen tyyppisiä hommia. Ja sitten on tietysti normaalit kavioiden vuolut ja hammasraspaukset ja rokotukset. Mutta se perushevosarki; luulin että se on paljon kalliimpaa. Aika paljon voi tehdä itsekin. Pienellä suunnittelulla ja riittävällä tilamäärällä hevoset voivat kyllä tosi hyvin ja pysyvät terveinä omassa pikku laumassaan.

Jäämme pohtimaan ajatusta hevosmiehistä ja heppatyttöistä. 1950-luvulla hevoset olivat vielä peltotöissä, mutta koneiden korvattua hevoset, siirtyivät ne kaupunkeihin ja ratsastuskouluihin. Syntyi tallityttökulttuuri. Enää ei ollutkaan pelkästään hevosmiehiä, sillä hevoskulttuuri koki täysin uuden brändäyksen. Jostain syystä heppatyttökulttuuri on vain aina ollut jotenkin vähäteltyä. Toimittaja on heppa- tai tallityttökulttuurin kasvatti, mutta Millalla on aivan toisenlainen lähtökohta hevosharrastukselleen:

- Olen kasvanut maalla ja aina ollut sellainen nörtti heppatyttö, joka on lukenut heppakirjoja ja –sarjakuvia. Eihän meillä edes ollut siellä maalla mitään ratsastuskouluja, tai ylipäätään talleja. Enemmän minua on aina kiinnostanut se hevosen ja ihmisen välinen ystävyys ja yhteys, kuin se ratsastaminen. Heppojen kanssa olen touhunnut naapurin hepan, tai jonkun sukulaisen hepan kanssa. En minä ole kokenut ollenkaan sellaista tallityttökulttuuria. Olen elänyt jonkinlaista puoliksi fantasiamaailmaa ja puoliksi todellisuutta hevosten kanssa. Ja nyt täällä minun omassa paikassani, Hevostaide- ja hyvinvointikeskus Ponifarmilla, nämä kaksi asiaa yhdistyvät.

Oikeastaan olen vasta nyt opetellut ratsastamaan. Joskus ysärillä ratsastus oli jotenkin sellaista aika kovaa, että piti laittaa nippuun ja määrätä ja hallita, ja se on aina tuntunut kauhean epäloogiselta. Nyt tämä uusi tapa, että ratsastus on yhteistyötä ja vuorovaikutusta, ja että hevosta ratsastetaan omalla keholla; sitä olen nyt opetellut valmentajani kanssa. Tämä on ollut mielettömän hieno kokemus, ja juuri sitä, mitä olen aina halunnut. Nyt tämä kaikki tuntuu loogiselta. Haluan tuntea eläimen niin hyvin, että me teemme tätä juttua yhdessä ja olemme ystäviä. Olen hurjan onnellinen, että minulla on omia hevosia. Se on ainutlaatuista. Varsinkin Hurja-hevosen kanssa on vahva sielujen sympatia. Nimensä mukaisesti Hurja on hurjan temperamenttinen tyyppi. Mutta sitten kun yhteinen sävel vihdoin löytyi - se oli maagista.

Toivoisitko toisaalta talliyrittäjyyteen, ja toisaalta luovan alan yrittäjyyteen, enemmän mahdollisuuksia verkostoitumiseen/ valmentautumiseen?

- Kyllä ehdottomasti. Olisi ihanaa, kun voisi tavata muita talliyrittäjiä mahdollisimman paljon, ja voisimme tukea toisiamme, eikä niinkään kilpailla keskenämme. Olisi mahtavaa päästä keskustelemaan muiden alalla olevien yrittäjien kanssa, ja saada inspiraatiota ja tukea toinen toisiltamme. Ja kyllä minä olen semmoista havainnutkin, että joissain ryhmissä hevosalan yrittäjät kysyvät jeesiä siihen, miten asiat kannattaisi tehdä. Ja ovat myös saaneet sitä. Sellaista keskustelua toivon paljon lisää!

Terveisesi muille rohkeille yrittäjille?

- Lepo. Lepo on tosi tärkeää. Muistakaa levätä ja antakaa itsenne levätä. Siinä kohtaa, kun on valtavia intohimoja, joiden perässä paahtaa menemään sata lasissa, niin on tosi tärkeää muistaa lepo. Muuten voi huomaamattaan väsyä, tai uupua - täysin. Tämän kanssa olen itse saanut tasapainoilla todella paljon, ja ylipäätään joutunut kuuntelemaan omaa jaksamistani. Olen myös taistellut syyllisyyden ja häpeän tunteiden kanssa, kuten että miten asiat kuuluisi tehdä (varmasti monelle liian tuttu juttu, toim. huom.). Mutta sitten olen hengittänyt syvään, ja päästänyt irti, ja katsonut mitä tapahtuu. Mitään hirveää ei ole koskaan tapahtunut. On hyvä kuunnella tarkalla korvalla uusinta tietoa, ja neuvojakin. Ja on tärkeää myös olla uskomatta ihan kaikkea. Itse täytyy päättää, mikä juuri omalla kohdalla, ja omien hevosten kanssa toimii parhaiten. Ehkäpä juuri rohkein tekoni on ollut juuri se, että olen uskaltanut päästää irti. Jos jatkuvasti yrittämällä yrittää, niin ei mikään toimi. Ainakaan omalla kohdallani. Helppoa on tehdä asiat vaikeasti, ja usein paljon vaikeampaa on tehdä ne yksinkertaisesti.

Miten viisaita sanoja!

Tähän on hyvä päättää tämä haastattelu.